Tietokonevalvonta on jatkuva pyrkimys seurata aktiivisesti kohdelaitteen toimintaa, avaintoimintoja ja kaikkia kiintolevyille (sisäisiä, ulkoisia tai piilotettuja) ladattavia tietoja, kun taas verkkovalvonta on prosessi, jolla seurataan arvokkaita tietoja, jotka siirretään paikallisten tietokoneverkkojen, kuten lähiverkon tai Internetin kautta.
Valvontaprosessin voi suorittaa yksittäinen henkilö tai ryhmä, rikollisjärjestöt, hallitukset ja suuryritykset, ja se tehdään usein peitellysti, koska se ei joko ole laillista tai valvontaa tekevä taho yrittää välttää epäilyksen herättämistä.
Nykyään tietokone- ja verkkovalvonnan läsnäolo kaikkialla on kiistatonta, ja lähes kaikkea Internet-liikennettä valvotaan koko ajan.
Verkkoyksityisyyden ylläpitäminen on käytännössä mahdotonta, mikä antaa hallituksille ja muille hallintovirastoille mahdollisuuden luoda ja säilyttää sosiaalinen valvonta, tunnistaa ja tarkkailla mahdollisia uhkia ja mikä tärkeintä, tutkia ja estää rikollista toimintaa.
Valvontaohjelmien ja valvontarakenteiden, kuten Total Information Awareness -hankkeen, innovatiivisten seurantatekniikoiden, kuten nopeiden valvontatietokoneiden ja biometristen ohjelmistojen, sekä liittovaltion lakien, kuten Communications Assistance for Law Enforcement Act, tulon ja toteuttamisen jälkeen hallituksilla ja suurilla organisaatioilla on tällä hetkellä ennennäkemätön kyky seurata jatkuvasti kaikkien Internetin käyttäjien ja kansalaisten toimintaa.
Siitä huolimatta kansalaisjärjestöt, kuten Toimittajat ilman rajoja ja Electronic Frontier Foundation, taistelevat yksityisyyden säilyttämiseksi ja kansalaisten kansalaisoikeuksien säilyttämiseksi. Myös tunnettu ja pahamaineinen "hacktivistinen" ryhmä/yhdistys "the Anonymous" on hakkeroinut useita hallituksia ja niiden verkkosivuja paljastaakseen yleisölle meneillään olevan "ankaran valvonnan".
Tällaiset kansalaisjärjestöt ja valppausryhmät ilmaisevat huolensa siitä, että liike kohti joukkovalvontaa rajoitetuilla poliittisilla ja henkilökohtaisilla vapauksilla on laiton ja moraaliton, mikä on johtanut lukuisiin oikeusjuttuihin, kuten "Hepting v. AT&T" Yhdysvaltain ryhmäkanne.
Koska suurin osa tietokonevalvonnasta liittyy Internet-liikenteen, tietojen ja käyttäytymismallien seurantaan, Yhdysvallat hyväksyi vuonna 1994 "Communications Assistance for Law Enforcement Act" -lain, joka tunnetaan myös nimellä "Digital Telephony Act", jossa todetaan, että kaikkien puheluiden ja laajakaistaisen Internet-liikenteen (hakuhistoria, sähköpostit, sovelluksen sisäiset viestit jne.) on oltava helposti saatavilla rajoituksetta, hallituksen ja sen tiedustelupalvelujen esteetön, reaaliaikainen valvonta.
Kaikki Internetin kautta lähetetyt tiedot on jaettu pienempiin segmentteihin, joita kutsutaan "paketeiksi", jotka voidaan kuljettaa paljon helpommin ja nopeammin kohdekohteeseen, jossa ne kootaan takaisin täydelliseksi tiedostoksi, kuvaksi, viestiksi jne. Pakettien sieppaus tai "pakettien haistelu" on prosessi, jolla seurataan näitä tarkkoja datasegmenttejä pakettien sieppauslaitteen avulla, joka tarttuu välittömästi datapaketteihin, seuloo tiedot läpi ja etsii tärkeitä yksityiskohtia. Communications Assistance for Law Enforcement Act -lain mukaan kaikki Yhdysvaltain televiestintäyritykset joutuvat ottamaan käyttöön tällaiset pakettien sieppauslaitteet ja ohjelmistot, jotta liittovaltion lainvalvonta- ja tiedustelupalvelut voivat siepata kaiken asiakkaidensa laajakaistaisen Internetin ja VoIP-liikenteen (Voice over Internet Protocol).
